Sukupolvet ja rahan tienaaminen

Miten eri sukupolvien rahankäyttötottumukset eroavat toisistaan? Olen 1970-luvun lapsi. Elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni nousukautta, jolloin rahaa tulvi ikkunoista ja ovista, lainaa sai pankista helposti. Näin minulle on kerrottu. Ja näkyihän se kotonakin, asuimme maalla omakotitalossa, meille rakennettiin yhtäkkiä uima-allas ja tenniskenttä. Ja ei sitä kukaan ihmetellyt, naapurissakin laajennettiin taloa ja ostettiin uusi auto. Molemmat vanhempani olivat tavan duunareita, palkkatyössä, mutta silti meillä oli kaikkea ja vähän enemmänkin. Elämä oli helppoa.

Reilun kilometrin päässä kotipaikalta asui mummo ja ukki. Pieni idyllinen maatila, pari lehmää, kanoja, possuja ja hevosiakin. Sellaisia maatiloja mitä oli paljon aikoinaan, ennen kun kaikesta piti tehdä tehotuotantoa ja isoja jättitiloja. Mummo sairaseläkkeellä ja ukki rintamaveteraani. Mutta silti he sinnittelivät, pienen eläkkeen ja maatilan turvin. Metsää oli, sitä oli paljon. Mutta ukki – vanhan liiton mies – oli jämäkkänä, metsää ei myyty, se oli turva. Kaikesta säästettiin mutta silti mitään ei puuttunut. Tehtiin itse. Kädentaitoja mitä tänä päivänä harva enää osaa, yksinkertaista ja helppoa. Nykyihmiselle käsittämätöntä ja pakonomaista. Ukin kuoleman jälkeen meni muutama vuosi ja mitä sitten tapahtui? Seuraava sukupolvi vaihtoi metsät rahaksi, siinä meni tulevaisuuden turva, mutta selvittiin nykypäivään. Nykypäivänä on mahdollista tienata rahaa vaikka netissä.

Tulee 1990-luku ja lama. Äiti jää työttömäksi. Ei meiltä sittenkään mitään puutu. Itse aikuisuuden kynnyksellä jo ja lähtemässä vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni joudun laskemaan rahoja, pelkkä opintotuki ja -laina eivät riitä liian hyvään tottuneelle. Puhelu kotiin ja äiti siirtää rahaa tilille ja lapsi on taas tyytyväinen. Opiskelun ohessa joutuu menemään töihin, että pärjää, ei aina voi pyytää rahaa äidiltä. Alkaa kovat elämän oppivuodet, että ei se ihan niin helppoa olekaan, raha ei kasva puussa. Sitten voi joutua tilanteeseen, että on työtön ja joutuu hakemaan lisää lainaa.

Nuorten rahankäyttö ennen

Nyt reilu nelikymppisenä jo ymmärtää sen, että raha ei merkitse kaikkea. Edelleen me 1970-luvun lapset olemme liian hyvään tottuneita. Toisaalta me olemme myös karaistuneet, me emme saa enää vakituisia työpaikkoja, vaan roikumme pitkään määräaikaisissa töissä. Mutta me pärjäämme, vaikka on asuntolainat ja autolainat, kulutusluottoja ja pikavippejä. Opintolainat alkavat olla maksettuja. 20 vuotta siihenkin meni. Otetaan lainaa lainan päälle. Ulospäin näyttää hyvältä. Kulissit ovat pystyssä.

Vanhempani ovat nyt 70-vuotiaita. Edelleen yhtä säästäväisiä. Monta kertaa äidiltäni olen kysynyt, että mihin sinä jemmaat niitä rahojasi. No kuulemma jättää ne minulle ja siskolleni sitten kun hänestä aika jättää, että saamme edes hautajaiskustannukset maksettua. Olen sanonut, että me saamme ne maksettua ihan varmasti, ihan ilman hänen rahojaankin. Miksi hän ei käyttäisi niitä nyt kun vielä on suhteellisen hyvässä kunnossa ja pystyy matkustamaan. Nauttisi. Mutta hän kuulemma nauttii kun saa olla kotona, eikä tarvitse lähteä minnekään. Elää pienellä rahalla ja säästää joka eläkkeestä, taito mitä me 1970-luvun lapset ei osata. Ei me säästetä, kaikki menee mitä tulee.

Lapset ja tulevaisuus

Entäs sitten nämä lapset mitkä nyt ovat kouluiässä? Mihin maailmaan he ovat syntyneet rahan käytön suhteen? Heidän vanhempia olemme me nelikymppiset, me jotka lapsuutemme elimme yltäkylläisyydessä ja sitten nuoruuden ja aikuisuuden opetellen rahankäyttöä ja nähden lähes kaikki talouden ilmiöt, lamat ja nousukaudet. Toivottavasti olemme osanneet opettaa heille, että aina selviää. Ja että ei ole häpeä pyytää apua, jos ei selviä omin voimin. Se on nykymaailmassa hyvää, että ammattiauttajia löytyy, pahimmastakin velkakurimuksesta voi päästä irti, enää ei ole häpeällistä pyytää apua.

Raha – se on se välttämätön paha. Ilman sitä ei pärjää. Ja se helpottaa elämää. Toivoisin kuitenkin että unohdettaisiin ne rahalla ostetut kulissit ja elettäisiin. Tätä päivää. Kun huomisesta ei tiedä.