Haluatko työskennellä etänä?

admin
kesäkuu 9, 2016

Missä ammateissa on parhaat etätyömahdollisuudet?

Kaikki ammatit eivät ole sellaisia että ne olisivat ajasta ja paikasta riippuvaisia. Sellaisia kuitenkin löytyy jonkin verran. Joitakin ammatteja voi tehdä etätyönä silloin tällöin tarvittaessa. Löytyy myös ammatteja joissa on mahdollisuus työskennellä etänä vaikka aina. Etätyö voi kuitenkin olla aika yksinäistä jos sitä tekee aina yksin kotona. Se kuitenkin antaa vapaammat mahdollisuudet vaihdella asuinpaikkaa tai vaikkapa matkustella. Matkustaminen tulee usein aika kalliiksi, joten etätyö matkan aikana helpottaa rahahuolia.

IT-alalla on paljon etätyömahdollisuuksia

IT-alalla on paljon työtehtäviä, joita voi tehdä etätyönä. Esimerkiksi koodaustyö ei välttämättä vaadi sitä että ollaan toimistolla sitä tekemässä. Jos kuitenkin projektissa on mukana muitakin koodaajia niin usein käy niin että heidän kanssa täytyy käydä välillä yhdessä läpi mitä on tehty ja mitä on vielä tekemättä. Joskus on hyvä käydä yhdessä koodia läpi varsinkin jos siinä on tullut jokin ongelma. Nämä voi kuitenkin usein hoitaa videoyhteydellä, puhelinsoitolla tai muulla tavalla joka ei vaadi kasvokkain tapaamista. Moni alan työ on jo heti sellainen että siihen haetaan juuri etätyöntekijää tai jo työntekijää hakiessa mainitaan että tehtävässä on etätyömahdollisuus ainakin osittain. Joskus työtehtävä voi olla sellainen että sen tekemiseen ei edes ole mahdollista paikkaa ja toimistoa vaan vaatimus on että työn tekee jossain muualla.

Useat IT-alan projektit tapahtuvat usean eri firman yhteistyössä. Jos vaikkapa firman A konttori sijaitsee paikassa X, firman B konttori paikassa Y ja firman C toimipiste paikassa Z ja tarkoituksena on tuottaa yhteinen tin can api-rajapinta, voi sopivan tapaamispaikan sopiminen olla erittäin vaikeaa. Onneksi videopalveluilla tämän voi suorittaa etänä.

Kirjoitustyötä tehdään usein silloin kun on oikea hetki

Jos kirjoittaa vaikkapa kirjaa, sitä ei voi ihan milloin tahansa tehdä. Usein se vaatii tietyn tunteen että nyt saisi kirjoitettua jotain. Moni kirjailija hakeutuukin itseään inspiroiviin maisemiin kirjoitustyötä varten. Kirjailijan työ on siis lähes aina etätyötä ja usein kirjailijan lempipaikassa. Myös moni muu kirjoittamiseen liittyvä ammatti on etätyötä. Usein mikään tai kukaan ei vaadi että sitä ei saisi tehdä mihin aikaan tahansa vuorokaudesta tai missä päin maailmaa tahansa. Nykypäivänä tuotoksetkin ovat usein tietokoneella eikä tarvitse toimittaa kirjoituksia paperiversiona. Alalla on siis hyvät ja lähes pakolliset etätyömahdollisuudet.

Kääntäjä tekee työnsä usein yksin

Kääntäjän työ on usein sitä että työ tehdään yksin. Sitäkin voi siis tehdä etätyönä. Usein työ vaatii rauhallista ympäristöä, jossa voi keskittyä työhön, joten sitä usein tehdäänkin muualla kuin toimistoissa. Jos kääntää kirjaa tai jotain tekstiä joka on olemassa vain paperisena versiona niin etätyön kannalta pitää olla mahdollisuus saada materiaali haettua tai vastaanotettua. Työtä ei siis voi yleensä aloittaa ihan missä päin maailmaa tahansa. Kirjan varsinkaan paksun kirjan kääntäminen voi viedä pitkän ajan joten sen voi yleensä tehdä etätyönä ja aikaa on hyvin tehdä se pitemmälläkin matkalla. Jos kirjoittaa tekstityksiä vaikkapa televisio-ohjelmiin niin sitä harvoin voi tehdä etätyönä ainakaan kovin kaukana toimituspaikasta. Ainakin jos käännettävä ohjelma pitäisi lähettää jonnekin toiselle puolelle maailmaa, niin se kuulostaisi aika mahdottomalta tehtävältä. Varsinkin jos kyseessä olisi pitkä elokuva tai sarja josta tulisi jatkuvasti uusia jaksoja.

Ala joka perustuu etätyöhön

Toimittajan työ on usein sitä että mennään johonkin paikkaan keräämään aineistoa ja selvittelemään aihetta josta kirjoitetaan tai tehdään juttu tai haastattelu vaikkapa televisioon. Työ siis on mieluisaa jos haluaa matkustella paljon työn merkeissä. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä etätyönä ihan missä tahansa juuri itselle mieluisassa paikassa vaan siellä jonne on määrätty menemään tai siellä jossa on jotain josta voi tehdä aiheen tai haastattelun. Esimerkiksi urheilutoimittajan on mentävä tekemään juttu johonkin jossa on jokin urheilutapahtuma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *